Tuuli huokailee nurkissa
pakkanen pelokkaana ulkona
täällä sisällä on vielä tyyntä
tyhjiä sivuja ja hiljaisuuden helinää
odotamme vielä elämää
hengityksesi vierelläni
tahdistaa hiljaisuuden sykettä
kalpeat seinät ympärillämme, eilen vielä taivaansiniset
tekevät tästä ahtaampaa
kätesi kädessäni hieman helpottaa
eilen näin ensi kertaa
taivaan
auringon kirkuvana kirkkaana
äänekkäämpiä lintuparvia
puhkoivat pilveen polkua
usvahattarat taivaalla, kuin päidemme ylitse lipuva ajatus
silmissäsi on nyt äärettömyyden kaipaus
melkein sinisten seinien sisällä maalaamme kattoon taivasta
melkein sinisten seinien takana odottaa elämä.
Tuo runoni on senverran outo, että sen voi varmasti tulkita monella eri tapaa ja erilailla, kuin minä sen kirjoittaessani mielsin, mutta minusta se kertoo tästä ajsta ja nuoruudesta, kun tuntuu, että on vielä hirveästi tehtävää ja koettavaa ja, että se oikea elämä alkaa vasta sitten joskus, kun on päässyt lukiosta, tai amiksesta, tai muuttanut pois kotoa, saanut lapsia, tai vetänyt ensi kännit.Eihän se ole totta.Ei silloinkaan sitä vapautta ja valtaa, saati rahaa niiden kaikkien toiveiden toteuttamiseen ehkä kovin paljon ole, mutta vaikka raha riittäisi vain purkkiruokaan, niin saahan sitten itse valita ottaako hernekeittoa, vai papuja.Ajattelen, että runoni henkilöt ovat ehkä juuri kokeneet ensi kertaa vapautta, nähneet ikkunasta kaistaleen taivasta ja tajunneet, etteivät heidän seinänsä olekaan ihan taivaan siniset.He eivät enää halua katsella niitä, vaan nähdä lisää oikeaa taivasta...
Kommentit