Hei, pikku - vihko(oikeastaan vain läpyskä, sori vaan...)! :)

Eräänä kauniina loppukevään päivänä(tarkalleen ottaen eilen 17. 5 . 2015), kun Tampereen kadut olivat täynnä väkeä ja grilliruoan tuoksua ja pehmeää toukokuista aurinkoa, tuli sinun tylsälle Sokoksen kahvilannurkkaan ahdetulle muovitelineellesi tyttö. Se olin minä - ensi kertaa ulkona ilman takkia tänä vuonna ja jotain etsien: Mahdollisimman halpaa, mielellään yhteen nivottua paskapaperia, jolle avautua silloin, kun halajaa puhua vain itsestään.

Olit kallis, mutta halvin, mitä löytyi(et ole paskapaperia, vaan tosi nätti ja kirjava, mutten vaan halua olla tekemisissä liian ylpistyneiden vihkojen kanssa!), joten maksoin, mitä piti. Nyt siis olet minun ja saat kulkea mukanani, laukkujeni pohjalla ja kirjojeni välissä (luultavasti säälittävän lyhyen)ajan, joka täyttämiseesi kuluu(senkin läpyskä).

 

 

Täyttöpuuhat aloitamme tällä toissapäivänä saunapolulla(?) mieleeni tulleella runonpoikasella. Se on vielä vähän raaka, mutta toivon, ettei se ole sitä lajia, joka ei enää poimimisen jälkeen kypsy:

Nuori nurmi vasten varpaita

intohimoiset ihmiset

kirsikankivet

rakkaudentunnustukset

satakielen sävelet

 

luomisentuskasta, kuudesta päivästä, rakkaudesta, Alkuräjähdyksestä ja atomeista, unettomista öistä ja tyhmistä ideoista

 

syntyy kauneutta, Maailmankaikkeuden lopputyö ja omakuva

 

pöytälaatikollinen runoja.