IMG_8189-normal.jpg

 

Sikinsokin

Minun oli pakko kirjoittaa, kun kaipuu kävi liian suureksi minussa. Kun se ei enää saanut tilaa ja rupesi ahtamaan sisääni kaikuvia huoneita.Kun lumi tuli. Säälittä. Satoi taivaalta äänettä, kauniina ja raakana  ja peitti alleen lian ja loskan ja kaljun maan paljaudellaan. Tyhjyydellä, joka paljasti minulle omani. Se peitti alleen menneet ja tapahtuneen, mutta näytti minulle samalla uusia muistoja. Saatoin lukea ne kirkkaina lumeen painautuneista jäljistä. Ihmisten jäljet sikinsokin, päällekkäin, kohtaamatta kuitenkaan oikeasti koskaan muiden jälkien jättäjää. Toisinaan lumi näytti minulle myös punatulkkujen ja rastaiden varpaiden painaumia, kuin lapsen sanatonta kirjoitusta. Luin jälkiä ja mietin, kuka lukisi omani? Huomattaisiinko niitä muiden merkkien keskeltä? Tuskin.