Viimeaikoina olen vähän ikävöinyt. Lapsuutta nimittäin - etenkin niitä lapsuuden kesiä, jotka tämä ilmassa lepäilevä, lakoavien syreeninkukkien tuoksu tuo mieleeni. Niitä, joina paistoi aina Aurinko, joina takametsä saniaisineen oli hurja viidakko, hiekanjyvät hiuksissa suoja pahoilta hengiltä ja ketunleivät käypää ravintoa... Kaipaan niin metsän örrimörrejä, kuin niitä sateenkaaren värisiä mehujäitäkin, joista olen kauan sitten lakannut pitämästä.

Myös fanitusta kaipaan. Tiedättehän, sitä villiksi pistävää tunnetta, joka saa teinitytöt kiljumaan konserteissa ja tuhlaamaan kymmeniä euroja koruihin ja teepaitoihin? Sitä juuri. Minusta nimittäin tuntuu, että olen vähän vieraantunut siitä ja -vaikkette ehkä uskoisi- todella haluaisin taas kiljua naurettavasti ja tuhlata kaikki rahani oheistuoteroinaan, sukeltaa hetkeksi piiloon todelllisuudelta. Sitä se -katsokaas- minusta vähän on, fanitus. Ainakin omat joka kesälle tarkoituksen antaneet palvonnankohteeni-milloin Harry Potter, milloin Troy Bolton- olivat juurikin se rakennusaine, josta saattoi kasata muurin itsensä ja ulkomaailman välille, ja eristäytyä hetkeksi siihen kihelmöivään, kuplivaan ja lapsekkaaseen kiintymyksen satulinnaan, jonka kattona oli keräystarravihko ja paaluina kuolonsyöjäfiguurit... Se oli mukavaa ja sitä kesti kesti ehkä 5-luokkaan asti. Sen jälkeen uudet televisiosarjat ja kirjat ovat olleet ihan kivoja, jotkut jopa mahtavia, mutta kuitenkin ohi meneviä kokemuksia. Menetin kiksini ja väristykseni ja laskeuduin muiden ihmisten joukkoon, enkä ensiksi ees huomannut menetystäni. Hiukan surullista, mutta kaiketi kehityskaareen kuuluvaa... 

En tiedä, tulenko enää ikinä hurahtamaan mihinkään niin perusteellisesti, kuin lapsena. Minulla on kuitenkin pätevä -hiukan kaukaa haettu, mutta ihan hyvä- syy, miksi halusin kirjoittaa tänne juuri nyt tämän kilometritekstin menetetystä lapsuudesta. Minusta nimittäin tuntuu, että tänä kesänä, kaikkien tyhjien(no, ei niitä montaa ole) vuosien jälkeen minulla on jälleen yksi pieni idoli! Ei se ihan Harry Potterin veroinen ole, eikä se saa minua kiljumaan, mutta se saa minut hyvälle tuulelle aina törmätessäni sen mainitsevaan tuotteseen ja antaa minulle jotain julistettavaa... Se on banaani, se fanituksenkohde. Taidan todella olla paremman puutteessa, mutta niin se on! Olen ihan rakastunut tuohon keltaiseen, pehmeään raaka-aineeseen- niin proteiinipannareissa, ruisleivällä, jogurtinseassa, kuin pääruoissakin- ja,koska -niin, kuin kaikki fanit- minäkin haluan julistaa ihastustani maailmalle, julkaisen tänne kesän 2015 ehdottoman lempiruokani, banaanicurryn ohjeen! ;)

IMG_2244.jpg

Kirkkaankeltainen banaanicurry

Tarvitset: 2 keskikokoista, tai 1 1/2 isoa, melko kypsää banaania

sipuli

2 valkosipulinkynttä

noin kahvikupillisen turkkilaista jugurttia

reilu 2 rkl curry jauhetta

2 rkl salsaa

öljyä paistamiseen

tarvittaessa hiukan vettä.

IMG_2250.jpg

Pilko sipulit ja kuullotta pannulla öljyssä.

IMG_2251.jpg

IMG_2255.jpg

Lisää joukkoon mausteet ja jugurtti

IMG_2265.jpg

Maista, tarvitseeno kastike kenties ripauksen suolaa ja ohenna sitä tarvittaessa vedellä.

IMG_2269.jpg

Pilko banaanit ja heitä currykastikkeen sekaan.

IMG_2283.jpg

IMG_2270.jpg

Hauduttele vähän aikaa... Ja nauti lämpimänä, mieluien valkoisen riisin kera. ;)

IMG_2284.jpg

Toivon teille kauniita kesäpäiviä, onnistuneita currykastikkeita ja kihelmöintiä mahanpohjaan! <3