Harmaata
teetä sydämenmuotoisesta sihdistä
tihkua takillani
arkea...
Löysin kevään ensimmäiset pajunkissat, takertuneina oksien kylkiin, kuin hukkuvat
elämään.
Jännitän. Paleltuvatko pörröiset silmut? Saako viime vuotinen kevät angsti minut taas kiinni? Riittäisikö lakanoissa riehuva koira sitä vastaan? Taikka lämmin sämpylätaikina, siirapilla?
Suhteellisen usein näyttää aamu- etenkin kevättalvisin Suomessa- kovin harmaalta, puut taivasta vasten piirretyiltä mustetahroilta... Sitä voi masentua aika lailla tuollaisen matalapaineen alla.
Tai sitten voi päättää, etteivät nuo harmaan ja mustan sävyt, kevättalvi, aamut ja usva olekaan surullisia. Niistä kun voi tehdä runollisia.
Itselläni kesti tähän vuoteen asti ymmärtää se. Koin kumminkin "valaistumisen", kun ystäväni(kiits, Paju) ei antanutkaan minun tässä eräänä suhteellisen harmaana aamuna valittaa Snap chatissa, vaan totesi vain, että, jos sen hetkinen sää tiivistyisi ihmiseksi, hän haluaisi halata sitä.
Aika kaunista. Nyt olen suhteellisen usein paremmalla tuulella aamuisin.
Ottakaa opiksenne, tai leipokaa nyt ainakin porkkanasämpylöitä!! ;)
Kommentit