"Maaseuden rauha" on minulle vähän sama asia, kuin vanhemmat tai epäterveellinen einesruoka. En mielelläni julkisesti ihkuta niitä ja julkaise niistä sydämin siivitettyjä kuvia. Kuitenkin niistä sitten loppujenlopuksi tykkää. Äidin halailu keskellä kaveriporukkaa tai Saarioisten valmiskaalikääryleiden kuvailu instagramiin eivät vain ole se juttu. Valitan kavereille aina kotitaloamme ympäröivästä autiudesta, välimatkasta kirjastoon ja heti takaoven avatessa eteen levittäytyvästä peltomaisemasta. Joskus kauniina kesäiltana vasta vihertämään innostuneita koivuja peilaavan järven äärellä sitä kuitenkin huomaa, ettei sillä hetkellä teekään mieli jättää juuri tehtyä raparperikiisseliä ja kameran edessä hyörivää teinikoiraa. :) Ei sillä, etteikö TÄLLÄ hetkellä tekisi mieli vetää lempparikenkiä jalkaan, hypätä seuraavaan bussiin, ajaa keskelle Helsinkiä ja lähteä viipottamaan ilta- Auringon maalaamille kivetyksille tai testata heti ekana eteen tuleva kahvila ja raahata mukaan pari kaveria. Koetan pitää mielessä nyt sen tyynen järven, raparperimössön luomuuden ja rahojeni säästymisen kaikilta niiltä minua kahviloilta kahviloilta, kaupoilta ja huvipuistoilta...

IMG_1940-normal.jpg

Sitä takapihalle aukenevaa peltoa ikuistaessani siskoni ja hänen(omimansa) farkkushortsit pääsivät kamerani uhreiksi. :)

IMG_1943-normal.jpgIMG_2101-normal.jpg

Kuvan kesäkukin koristeltu korva ei valitettavasti kuulu minulle, vaan ystävälleni.

IMG_2144-normal.jpg

Vaikka kaalikääryleistä olikin puhe, kuvaus(ja julkaisu)kelpoisemmalta vaikuttaa viimeviikonlopun lohisalaatti.

IMG_2124-normal.jpgIMG_2116-normal.jpgIMG_2122-normal.jpg

IMG_1873-normal.jpgIMG_1971-normal.jpgIMG_1857-normal.jpg

Tuona päivänä siskoni ei saanut kameralta rauhaa... 

IMG_1897-normal.jpg